Edelleen yksi ulkoseinä puuttuu...

Pitkästä aikaa kuulumisia lapsuudenkodista. Ikkunat on nyt vaihdettu ja väliseiniä alettu rakentaa. Hommat ovat olleet senttimetrin, jopa millimetrin tarkkaa puuhaa. Jokainen sentti on yritetty optimoida esimerkiksi kodinhoitohuoneen osalta, jotta sinne saadaan kaikki tarvittava. Onneksi käytin viime vuonna paljon aikaa suunnitteluun ja omia tarpeita onkin voinut vain luetella pohtimisen sijaan. 

Lusikat on meinannut mennä kesän aikana vain kahdesti jakoon. Toisella kertaa kinattiin vanhoista pihakivistä ja toisella kertaa vanhoista ikkunoista. Mies hävittäisi kaiken ja minä haluaisin puolestani säästää ja esimerkiksi kunnostaa kasvihuonetta varten muutaman vanhan ikkunan. Ei me nyt oikeasti todellakaan näidenkään takia olla oltu ihan eron partaalla, mutta kina saatiin aikaan! Ilman osaavaa rakennusmiestä lusikat olisi varmaan jo jaettu. Hän on kyllä ollut löytö. Tai palataan asiaan parin vuoden päästä kun mahdolliset rakennusvirheet paljastuvat... Mutta yhteistyö hänen kanssaan on ollut helppoa, niin helppoa kun meikäläisen lukion englannin A-arvosanalla nyt vain voi olla englantia puhuvan miehen kanssa... Yleensä kun tuntuu, että jo miehen ja naisen näkemykset eroaa jonkin verran, niin meillä on lisänä ollut vielä kielimuurikin. Mutta tällä rakennusmiehellä on hyvin meidän näköiset mielipiteet ja toteutustavat. Lisäksi hän puhuu ymmärrettävää englantia ilman ihmeellistä aksenttia. Aivan perstuntumalla hänet viime syksynä valittiin, eikä olla kyllä kaduttu. 

Edelleen talosta puuttuu yksi päätyseinä. Se saadaan rakennettua valmiiksi vasta kun sähköyhtiö Caruna hoitaa sähköjen maakaapelointiin liittyviä asioita. Asiat, jotka eivät ole omissa käsissä, ovat hitaita! Itseasiassa perjantaina selvisi, ettei Caruna suostu kaivamaan tietä auki maakaapelille, joka heille kuuluisi, vaan vaatii meidät vetämään kaapelin tontin toiselta laidalta naapurin puolelta. Jotta ei riitauduttu asiassa, suostuttiin itse kaivamaan noin 7 metrin Carunan osuus noin 30 metrin kallioisen osuuden sijaan.

Keväällä purkutyö vei yli kuukauden arvioitua enemmän, mutta sen jälkeen yllätyksiä ei ole onneksi tullut. Tai yksi positiivinen kylläkin: rakennusmiehemme pojalle myönnettiin oppisopimusjakso taloprojektiimme, joten paikalla on yhdet lisäkädet kolmesti viikossa. Muutoin raksamiehemme hoitaa talossa aivan kaikki työt sähkö- ja putkitöitä myöden yksin, lukuunottamatta keittiön asennusta ja portaikon tekoa. Siksi homma on hidasta, mutta vaikuttaa laadukkaalta!

Tällä viikolla olemme tilanneet keittiön pikkuruisesta keittiöfirmasta, jonka taustoja tutkiessa meni keväällä yksi viikko... Yhtäkkiä tukkufirma pissi vähän niin kuin omiin muroihin arvostellessa firmaa, jota ei lainkaan tuntenut. Keittiöliike valittiin rakentajan tavoin näppituntumalla vähän sokkona. Toistaiseksi ollaan siihenkin enemmän kuin tyytyväisiä. Lisäksi olemme metsästäneet spottivaloja, selvitetty porrasvalmistajien tarjontaa ja päätetty pistorasioiden paikkoja. Väri-, valaistus- ja sisustusasioissa ollaan saatu hyvää palvelua Värisilmässä, sen sijaan K-raudassa ei saa palvelua, vaikka kuinka pyörisi siellä tuntitolkulla... 

Tähän viikonloppuun päättyvä kesäloma vierähti saunamökkiä ja roskakatosta pestessä ja maalatessa, sekä parin kuution verran kiviä siirrellen. Meistä ei kyllä millään olisi ollut koko projektin tekijöiksi pienten lasten kanssa. Pelkät palaverit rakentajan kanssa ovat välillä ajaneet lapset kunnon tappeluihin. Ja kyllä itselläkin olisi ollut pidemmän päälle pata jumissa! Sen sijaan että yritettäisiin auttaa jossain mitä ei osata ja mikä ei kiinnosta, parempi käyttää aika rahan hankkimiseen ja perheen kanssa laatuaikaan, ettei tämä projekti oikeasti pääty pahimpaan pelkoon! 

Meillä siis kaikki hyvin! Hitaasti mutta varmasti eteenpäin kohti syksyä! 

Pohjapiirros

Vuosi ennen lapsuudenkodin purkutöitä aloimme valmistelemaan kodille uutta pohjaa. Vanha oli kovin sokkeloinen. Kun taloa 1990-luvulla laajennettiin, ei suuriin huonemuutoksiin ollut mahdollisuutta, koska talossa asui koko ajan kuusihenkinen perhe. 

Kuinka paljon ja miten radikaalisti on järkeä muuttaa vanhaa taloa? Vai pitäisikö vain kunnioittaa vanhaa? Tätä pohdimme pitkin matkaa. Halusimme kuitenkin tehdä meidän kodin, eikä mitään kompromissia, kun tällaiseen tarjoutui mahdollisuus. Haasteita aiheutti minun näkemykseni niin sanotusta maalaisromanttisesta kodista ja miehen selvästi modernimmat toiveet.

Listasimme toiveet, joista mahdollisimman moni yritettiin saada istumaan vanhaan taloon. Ensinnäkin me halusimme lisätä taloon avaruutta muuttamalla olohuone ja keittiö samaan yhteyteen, eikä eri puolille taloa, kuten aiemmin. Ruokailulle halusimme selkeän oman tilan. Wc kaipasi lisää tilaa. Kellarin raput olivat aivan liian jyrkät. Niiden uusimiseksi täytyi uusia myös yläkertaan johtavat portaat. Kodinhoitohuoneen halusimme kellarikerroksesta keskikerrokseen, arjen keskelle. Haaveilin kodinhoitohuoneesta, joka yhdistyisi riittävän suureksi vaatehuoneeksi ja siitä edelleen makuuhuoneeseen. Tällöin pyykit saisi tarvittaessa omille paikoilleen kuivumaan ja jatkuva pyykkivuorien roudaaminen vähenisi. Tähän muutokseen arkkitehti ei alkuun ollut kovin mielissään esim. äänieristyksen takia, mutta toki suostui, kun näki meidän aidosti puntaroineen asiaa. Halusimme myös riittävän suuret makuuhuoneet, muttei kuitenkaan liian isoja, jottei niistä tulisi myös työhuoneita. Nykyiset vasemmassa reunassa olevat huoneet olivat makuuhuonekäyttöön hurjan isoja, yli 20 m2/huone. Aikoinaan ennen laajennusta talossa oli ihana pieni veranta ja sellaisen halusimme myös. Näin ollen taloon haettiin rakennuslupaa 13 uudelle neliölle. 1990-luvun laajennuksen yhteydessä katto jäi epäsymmetriseksi ja se päätettiin heti alkuun uusia kokonaan, sillä myös katon eristys tiedettiin riittämättömäksi. Ikkunat olivat suurimaksi osaksi uusinnan tarpeessa, joten päätimme uusia ne kaikki kerralla.

Haasteita aiheutti kantavat seinälinjat, jotka tuntuivat aina olevan hitusen väärässä kohdassa. Päänvaivaa tuli mm. siitä, että keskikerrokseen oli piirrettävä kaksi makuuhuonetta. Tämä siksi, että muutoin tuskin olisi piirustukset menneet kaupungilla läpi. Yläkerta kun on virallisesti käyttöullakkoa. Näin isossa talossa oli arkkitehdin mukaan oltava kaksi virallista makuuhuonetta. Yritin toki miettiä ratkaisuja, miten saisimme vaikka toisen makuuhuoneen lopputarkastukseen jälkeen kodinhoitohuoneeksi. Huomioimme myös ikkunoiden ilmansuunnat ja näkymät. Mistä huoneesta on kiva katsella mitäkin. Lisäksi kaikessa piti koko ajan huomioda tietenkin myös remontin budjetti, johon puolestaan vaikutti kauppahinta. 

Arkkitehti, jonka kanssa olimme 2011 aloittaneet yhteistyön edellisen taloprojektin kanssa, oli luonnollinen valinta arkkitehdiksi. Meitä jännitti, vieläkö hän tekisi hommia ja mikä lienee lähes seitsemänkymppisen miehen terveys. Juuri sydänkohtauksesta toipuneena hän suostui iloksemme projektiin. Ja on yhä hengissä!

Monta kivaa ja ei-niin-toimivaa vaihtoaehtoa, joita puntaroimme vuoden päivät. Vasen alanurkka oli mukana aivan loppusuoralla.

Lukion jälkeen haaveilin arkkitehdin ammatista ja se pääsi nyt toden teolla esiin. Piirsin valehtelemati toista sataa pohjapiirrosluonnosta pitkin kevättä ja kesää 2015. Arkkitehti yritti pysyä perässäni ja luonnosteli suunnitelmia tarkemmin, jotta nähtiin mahdolliset haasteet. Hän sanoikin olevansa vain kohteemme piirtäjä, ei arkkitehti. Minusta olisi kuulemma tullut hyvä arkkitehti, mutta olin tehnyt järkevämmän ammatinvalinnan. Tiedä sitä, mutta tämä luonnosteluprojekti oli mukavaa. Yritimme huomioida kaiken, minkä pystyimme jo suunnitteluvaiheessa, aina tarvittavaa kaappitilaa ja wc-paperitelinettä myöden Loppusyksystä homma oli paketissa. Tässä on keskikerros, joskaan keittiö ei ole ihan tuollainen kuin kuvassa. Khh ja vh välissä ei ole seinää, vaikka se siltä näyttää, vain kynnys vesivahinkojen välttämiseksi. Myös ikkunoiden ulkoasuun on tehty muutoksia piirustusten jälkeen, mutta ehkä nämä kuvat antavat vähän viitteitä tulevasta. Paljon muutoksia, mutta meidän tarpeisiimme nähden täydellinen koti.

Kellariin tulee uutena pieni kuntosali ja kuraeteinen, lisäksi siellä säilyvät sauna, takkahuone, varastotilaa ja talotekniikkajutut. Yläkerta jää alkuun yhdeksi yhtenäiseksi ullakkotilaksi. Haemme yläkerran osalta myöhemmin suunnittelutarveratkaisua, jotta voimme muuttaa sen virallisesti asuinkäyttöön. Sinne on tarkoitus rakentaa kolme makuuhuonetta ja kylpyhuone. 

Katto pään päälle

Lapsuudenkodin katon kanssa on nyt puuhattu useampi viikko ja homma jatkuu edelleen. Purkutyö on osoittautunut ammattilaisillekin luultua selvästi työläämmäksi ja hitaammaksi. Talo olikin rakennettu kuulemma "mahdottoman hyvin". Esimerkiksi nauloina on käytetty normaalia pidempiä nauloja. Meidän kannaltamme onneksi rakennusmiehet ovat meillä urakkatöissä eikä tuntiliksalla, kuten yksi rakennusfirma tarjosi. 

Tarkoituksena on vaihtaa kokonaan kattokehät uusiin, nostaa harjakorkeutta ja uusia näiden myötä myös koko ylin kerros. Samalla poistettiin vanha käyttämätön piippu, tasataan harja molemmilta sivuilta saman pituiseksi ja kaltevaksi sekä lisätään eristystä. Tämä perusteellinen purku on osoittautunut järkeväksi, sillä vanha katto oli kondensoinut kosteutta rakenteisiin. Onneksi vain katon ja ylimmän kerroksen alueelle, keskikerros on täysin terve.

Käymme lasten kanssa lähes päivittäin rakennuksella, se kun on ihan lähellä. Tänään oli mielenkiintoinen päivä, kun kaksi isoa nosturia saapui pihalle nostamaan uudet kattokehät korkeuksiin. Nyt ennakoitiin myös jo tulevaa ja keskikerroksen kattoon tehtiin reiät, joiden kautta saatiin laskettua nostureilla rakennusmateriaaleja talon sisälle. Näin työmiehet välttyvät monien tonnien kantamiselta myöhemmin. 

Turun rakennusmessut

Tänä aamuna automme starttasi kohti Turkua täynnä eri syistä väsyneitä matkustajia. Itselläni oli alla vain kolmen tunnin unijakso sairastelun vuoksi. Jannella painoi jaloissa edellisillan rilluttelut. Ja lapset ovat täysin oma lukunsa...

Janne ja lapset menivät juhlimaan pojan syntymäpäiviä kylpylään, minä suuntasin yksin Rakenna, sisusta & unelmoi! -messuille Turun messukeskukseen. Viime viikonlopun Tampereen messuilta jäi muutamia juttuja hampaankoloon, jotka halusin paikata. Turussa sain mahdollisuuden lisäksi osallistua bloggaajatapahtumaan, jonka joukossa Lapsuudenkoti oli aikamoinen untuvikko. Oli mahtavaa nähdä taitavien sisustusbloggaajien aikaansaannoksia. 

Olen vaikuttunut näistä Tampereen ja Turun messutarjonnoista. Helsinkiin verrattuna kaikki tuntuu toimivan paremmin, on halvempaa, jutut kompaktisti ja helposti löydettävissä. Suosittelen! 

Tänään tuli tilattua suomalainen Timberwise lautaparketti. Kylpyhuonekalusteet ovat seuraava mietinnän aihe. Pohjatyötä olen tehnyt jo paljon, mutta homma pitäisi saada viimeisteltyä. Tänään mielenkiinnon herätti tämä Charmian betoniallas. 

Tällä viikolla on pyydetty kuudelta ikkunafirmalta ikkuna- ja ovitarjoukset sekä viidestä paikasta portaikkotarjous. Ensi viikolla pitää lyödä lukkoon keittiö. Sitä ennen juhlimme poikamme 2-vuotissyntymäpäiviä lumiukkoteemalla. 

Mukavaa ystävänpäivän viikonloppua!

Asiaa Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan uusimisesta

Espoon kaupunki järjesti eilen asukastilaisuuden koskien Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan (Poke) uusimista. Alue on suuri, se käsittää yli kolmanneksen koko Espoon maapinta-alasta. Alueen väkimäärään (51 000) nähden olisi kuvitellut, että tilaisuus vetää kuulijoita paikalle hyvin runsaslukuisesti. Paikalla oli arviolta noin 200 ihmistä. Vastaava tilaisuus järjestetään vielä torstaina 11.2.2016 klo 18–20 Kalajärven Ruskatalolla.

Nykyinen Espoon pohjoisosien yleiskaava on vuodelta 1997. Ja koska se on jo lähes parikymmentä vuotta vanha, niin esimerkiksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) on valituksillaan Espoon kaupungin myöntämistä suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksistä ajanut Espoon siihen tilanteeseen, että käytännössä poikkeamisluvin ei pohjoisosiin ole saanut rakentaa ilman 2000 neliömetrin tonttikokoa sitten vuoden 2010. Tilanteet on vahvistettu myös Korkeimman oikeuden päätöksellä. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, etteivät maanomistajat voi rakentaa tonteilleen uudisrakennuksia ja toisaalta, etteivät he saa myöskään tonttejaan myydyksi, kun niiden arvot ovat ”mitättömät” rakennuskiellon alla. Kaupunki ei siis missään määrin enää pysty vastaamaan kehittyvän seudun haasteisiin nykyisen yleiskaavan puitteissa. Valitettavasti mekin, kuten aiemmin olen kirjoittanut, olemme saaneet tästä osamme ja kaupunki ystävällisesti yritti viimeiseen asti oikeusteitse saada poikkeamispäätökselle oikeutta. Mutta ei, emme saaneet rakentaa yli 1000 neliön tontille, jolle asutuksen keskellä ei juuri muuta käyttötarkoitusta keksi.

Nyt uusittavassa Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavassa tehdään maankäytön visio vuoteen 2050. Vision tavoitteena on löytää Espoon tahtotila seudun kehityksessä. Keskeisiä suunnitteluhaasteita ovat kaupunkirakenteen eheyttäminen, joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen turvaaminen alueella sekä nykyisten kyläalueiden tunnistaminen ja niiden elinkelpoisuuden vahvistaminen. Yleiskaavalla pyritään vastaamaan kaupungin 2500 asunnon vuositavoitteeseen.

Tämän suunnittelutyön tukena kaupunki on hyödyntänyt paikallisten omakohtaisia kokemuksia, mutta varsin laihalla menestyksellä. Vuosi sitten keväällä kolme viikkoa auki olleessa kyselyssä kartoitettiin kaupunkilaisten mielipiteitä alueen kehittämisestä. Kyselyyn vastasi vajaa 200 ihmistä koko alueen yli 50 000 asukkaasta. Mielestäni luku on surkea (0,4 %), vaikka kaupungin vikamiehet tällä eilen ylpeilivätkin. Kaupungin tiedotus asiassa on epäonnistunut täysin. Pääviestintäkanava heillä on ollut Länsiväylä-lehti, jonka jakelun osa tyrmää ”ei ilmaisjakelua” –tarralla, osa heittää suoraan lehdenkeräykseen ja loput vilkaisevat pikaisesti läpi. Kaupungin nettisivuilta on puolestaan hyvin vaikea löytää tietoa esimerkiksi asukastilaisuudesta. Ilmeisesti sinne ei väkeä olisi kaivattu? Tilaisuuden ikäjakauma oli myös mielenkiintoinen. Meitä nuoria paikalla oli kourallinen. Valtaosa oli iältään + 60v. Syykin lienee selvä, heillä on aikaa lukea Länsiväylää? Espoon kaupungin olisi syytä panostaa suuresti asian tiedottamiseen ja astua myös tähän päivään eri medioita käyttääkseen.

Jatkossakin suuri osa Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaava-alueen rakennusluvista tullaan hakeaan poikkeamisluvin. Tämä mietityttää minua suuresti, mikäli lähes vuoden kestäviin hakuaikoihin ei saada muutosta. Toisaalta mietityttää, kuinka osa kyläyhteisöistä omalla aktiivisuudellaan voi saada lähes mitä vain läpi. Toiminta näyttää hieman hämärältä, ei tasapuoliselta, ulospäin.

Kaupunki on koostanut Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan uusimisesta selkeähkön raportin sivuilleen. Sen pääset lukemaan täältä.

Tamperella Asta Rakentaja 2016 -messuilla

Arvanette kenen idea tämä kuvakollaasi oli? ;D

Vietimme messuilla kuusi tehokasta tuntia. Kotiintuomisina kaikki kodinkoneet, ikkuna- ja porrasvalmistajien tarjoukset, parketti sekä osa kylpyhuonekalusteista. 

Hauskaa viikonlopun jatkoa!

Pitkä tie

Lähtökohdat lapsuudenkodin remontille:

 

Vuosi 2011

Meidän piti rakentaa omakotitalo lapsuudenkotini viereen. Yli tuhannen neliön tontille Espooseen kuvittelisi saavan rakentaa melko hulppean kodin. Lupakäsittelyt veivät lähes vuoden. Uudenmaan ELY-keskus kuitenkin valitti Espoon kaupungin myöntävästä poikkeuslupa- ja suunnittelutarveratkaisupäätöksestä. Kävimme yhdessä kaupungin kanssa oikeusteitse läpi kaikki oikeusasteet. Yli kolmen vuoden kuluttua saimme lopullisen päätöksen; tontille ei saa rakentaa. Espoon kaupungilla ja Uudenmaan ELY-keskuksella on täysin eriävät kannat Espoon kaavoituspolitiikasta. ELY-keskuksen perusteluissa vedotaan mm. liian pieneen tonttikokoon (reilu 1000 m2) asemakaava-alueen ulkopuolella, liikennemeluun (ison tien ja tontin välissä on melueste ja kaksi asuinrakennusta tontteineen) sekä maanomistajien tasa-arvoiseen kohteluun (2005 rajanaapuri sai rakentaa vastaavan talon vastaavankokoiselle tontille). Syitä oli muitakin, mutta mikään niistä ei ole meidän tai Espoon kaupungin lakimiehen järkeen käyviä. Turhauttavaa työtä monelle. Voisi kuvitella, että ELY-keskuksella olisi tärkeämpiäkin tehtäviä.

 

Vuosi 2012

Odottelimme oikeusprosessien kulkua, mutta 50 m2 kaksio alkoi tuntua kolmihenkiselle perheelle turhan pieneltä. Niinpä ostimme ensimmäisen oman kodin.

 

Vuosi 2014

Omakotitalohaaveet kuopattiin korkeimman oikeuden päätöksellä. Äitini avasi keskustelun, jospa myisi omakotitalonsa pois ja muuttaisi johonkin pienempään. Janne ei ole koskaan pitänyt lapsuudenkotiani edes ajatuksen tasolla vaihtoehtona, mutta jotenkin sekin alkoi kiinnostaa. Aloimme selvittää vaihtoehtoja.

 

Vuosi 2015

Lapsuudenkotini omistaa perikunta. Neuvoteltavaa riittää. Milloin äiti muuttaa? Kenelle myydään? Millä hinnalla? Millä ehdoilla? Mihin kaikki yli 30 vuotta säilötyt tavarat pannaan? Missä äiti asuu remontin ajan? Kysymyksiä leijuu ilmassa paljon. Ja yksi keskusteluun toistuvasti palaava aihe on tietenkin raha. Minkä arvoinen vanha talo on? Tunne ja muistot tahtovat nostaa talon arvoa omistajien silmissä. Välittäjien on puolestaan vaikea arvioida kohdetta, kun sellaisia on harvoin myynnissä. Hinta-arviot heittävät lähes 100 000 €. Millaisen asunnon äiti puolestaan saa osuudellaan? Paljonko me saamme lisälainaa tai remonttilainaa? Hyötyykö joku jotenkin vai ei?

 

Olemme lapsuudenperheeni kanssa niin läheisiä, etten halua välejäni heihin pilata. Mieluummin jätän talon ostamatta kuin riitaudun. Onneksi kukaan muukaan ei halua tieten tahtoen riidellä. Hyvin yhteisymmärryksessä siis hommaa jatkettiin. Realiteetit on todettava. Perheeltä on myös syytä kysyä mielipidettä mahdollisille remonttisuunnitelmille. Seinän kaatamalla kun häviää myös kasa muistoja. Ulkopuolisesta kuulostaa ehkä hullulta, mutta elämä joskus on.

 

Alkukesästä saatiin kauppahinta sovittua, kesällä äiti aloitti pussi kerrallaan varastojen tyhjennyksen, loppukesällä arkkitehti viimeisteli unelmamme paperille ja kustannusarvioiden jälkeen saatiin lainalupaus. Kaikki kuulostaa kovin helpolta, mutta sitä se ei toden totta ollut. Kymmeniä ja jälleen kymmeniä tunteja. Ja valvottuja öitä. 

 

Erityisesti kesällä illat venyivät öiksi. Hioin pohjapiirrustusta senttipelillä parin sadan luonnoksen verran. Marraskuussa kävi samoin. Selvityksen alla oli lakimiesten kanssa perinnönjakoasioita, kauppahinta ja verottajan näkemykset. Hurjasti vieraita termejä ja moni lakimieskin oli neuvoton auttamaan. Joulukuussa teimme lopulta talokaupat. Se oli itselleni iso merkkipaalu. Vuoden vaihteessa juhlimme useampaan kertaan haikeina ja toisaalta odottavin mielin lapsuudentalon loppua ja uuden alkua. 

 

Vuosi 2016

Tammikuussa talo tyhjennettiin kellarikerrosta lukuun ottamatta, johon äiti jäi asumaan. Remonttimies aloitti purkutyöt ja virallinen muutostyö- ja rakennuslupa myönnettiin. Tästä jatkan tarinaamme tänne. 

Tervetuloa

Kun kaksi äkkipikaista luonnetta kahden pienen lapsen kanssa laittaa yhdessä rakentaa jotain hyvin suurta, ilman pienintäkään remontointikokemusta ja toisen lapsuudenmuistojen kanssa, pahimpana pelkona on, ettei lusikat päädykään remontin päätteeksi samaan laatikkoon. Toivotaan parasta! 

Moni on ollut kiinnostunut suuren taloprojektimme etenemisestä, joten päätimme kirjoittaa sen vaiheista blogin. Pääasiassa Heli tulee kirjoittamaan tänne, mutta Jannen huumori näkynee täällä silloin tällöin, kuten blogin nimestäkin huomaa... Projekti on jo nyt vienyt vuosia. Niistä kuulette myöhemmin lisää. Valmistumisella ei ole kiire, mutta alustavasti kesällä muutamme uuteen kotiin.

Tervetuloa seuraamaan matkaamme kohti unelmiemme kotia!

Terveisin,

Heli ja Janne